perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kesäisiä joulukorttiaskarteluja

Nyt mulla onkin monenmoista puuhastelua takataskussa esiteltäväksi blogissa. Se tietenkin johtuu siitä, että opiskelut on nyt HAMKissa opiskeltu ja olen valmis Ohjaustoiminnan Artenomi (AMK). Valmistumisen jälkeen mulla on ollut ihanasti aikaa puuhastella kaikenlaista mielekästä mitä on jäänyt vallan puuhastelematta koulukiireiden vuoksi. Ihanaa aikaa! ^_^

Vietettiin tuossa viikko sitten ystäväni kanssa askarteluntäyteinen päivä, klo 10-02 jona aikana toki käytiin syömässä ja kaupassa, mutta pääosin muuten aika kului askartelupöytien ääressä.

Multa oli jäänyt Maaliskuun jälkeen nämä 5joulukorttia kuukaudessa tekemättä vallan. Joten tähän noloon saamattomuuteen tartuin sitten ensitöikseni. Lopulta sain niin Huhti- Touko- kuin Kesäkuunkin joulukortit tehtyä. Heinäkuun kortteihin en vielä tarttunut, koska Heinäkuu oli tuolloin juuri vasta alkanut, mutta nyt jo mietin toteutusta niidenkin osalta.

Nytpä tarjoilenkin teille kolmen kuukauden satsin joulukortteja, Heinäkuun helteiden innoittamana. Hauskaa joulua!

 
---------------------------------------------------

Huhtikuulle omistetut joulukortit

 
Käytin stanssattuja kuusi-kuvioita, jotka päälystin glitter snow -aineella, siveltimellä levittäen.
Suttupaperista leikkaamani maskin avulla sivelin samaista ainetta korttipohjan alareunaan lumihankia kuvaamaan.
Kun lumiaine oli kuivunut, liimasin kuuset panduron liimalla korttipohjaan, ja lisäsin lopuksi snow writer -aineella lumihiutaleita leijailmaan kuusten ylle.
 
Pienen toivotuksen leimasin lopuksi kortin alareunaan.
Yksinkertaista, ja kaunista.
Vai mitä sinä olet mieltä?
 
 
 

 
 
Tässä on sellainen idea, joka on varmasti helppo hieman kiireisemmänkin askartelijan toteuttaa vielä juuri ennen viimeistä joulumerkillä onnistuvaa postituspäivää.
 
Minun käyttämieni lumiaineiden sijaan voi varmasti käyttää valkoista struktuuripastaa, gessoa tai akryylimaalia.
Kuhunkin näistä aineista voi halutessaan lisätä vaikka väritöntä glitteriä pakkasen kimalletta luomaan.
 
Kannattaa kokeilla. 
 

 Toukokuulle omistetut joulukortit

 
Nämä kortit puolestaan ovat kokoelma "mitä kaapista sattuu löytymään" -tyyliin. Viime jouluksi ostin pussillisen jouluisia chip-kuvioita, ja niistä jäi osa käyttämättä.
Koska pussissa ei tietenkään ollut viittä samanlaista kuviota, päätin tehdä kortit asetelman ja muiden koristeiden osalta samankaltaisiksi.
 
Myös korttipohjat ovat erivärisiä, kaapista löytyi kolme vihreää ekokartonkipohjaa, ja kaksi sinistä vastaavaa. Päätin että sovellan niistä. Eri ihmisillehän nämä kuitenkin menevät.




 
Korttipohjien värin mukaan kaivoin paperivalikoimistani läheisen sävyn, josta stanssasin kiekuran koristamaan korttia.
Myös haaraniittilokeron kävin läpi ja etsiskelin sieltä väreihin sopivia kimaltavia haaraniittejä. Niitä tuli joskus käytettyä tosi usein, nyt ovat lähes unohtuneet.


 
Onko sulla jotain tällasia koristeita tai materiaaleja, jotka on vaan jääneet kaapin perälle, laatikon pohjalle tai muuten vaan unohtunut niiden käyttäminen?
Joskus olet ehkä innoissasi käyttänyt paperikukkia joka kortissa ja skräppisivussa, mutta hamstrattuasi niitä kaikilta messuilta ja markkinoilta, oletkin jo ehtinyt täyttää koko paperikukkien käyttämisen himosi ja kukkaset odottavat päiviä parempia niille hankkimassasi näppärässä rasiassa...
 
 
 
 

Kesäkuulle omistetut kortit

 
Idea lähti paperivarastoista löytyneestä jouluisesta skräppipaperin jämästä, jonka leikkasin kuuteen osaan. Kuuteen osaan siksi, että siihen valitsemiani helmiäiskultaisia korttipohjia oli varastoissani kuusi. En sitten viitsinyt jättää yhtä yksinäistä pyörimään. Tulkoon kuusi korttia Kesäkuulle.
 
Eräistä erittäin-ikivanhoista kansioistani löysin haperoa kullanväristä höttöpaperia, jonka sommittelin tuon skräppipaperisuikaleen taustalle. Korttipohjan reunaan teippasin ompelupistoja esittävää washi-teippiä.
 
 
Tässä kohtaa kortti ei kaivannut enää kuin päätähden, jonkin kuvan tai koristeen. Päätin leimata kraftille kartongille viime jouluksi hankkimallani postiporo-leimasimella kuvan, ja jättää sen kaikessa yksinkertaisuudessaan värittämättä. Mielestäni se sopi tähän aivan valtavan hienosti.
 


 
Innostuin edellisen korttisarjan tekemisen yhteydessä käyttämään varastoissa uinuvia haaraniittejäni pois. Mietin niiden sijoitusta, joten leikkasin pienen suikaleen kraftia, ja leikkasin sen toisen reunan kuviosaksilla koristeellisemmaksi. Haaraniitit tulivat siihen. Jouluntoivotukset tulevat sitten sisäpuolelle.


 
 
Tässä mielestäni hyvä esimerkki siihen, miten esimerkiksi joulukortteja voi askarrella ihan vaan niistä materiaaleista, mitä on edellisenä jouluna (tai monena aikaisempana) jäänyt kaappien kätköihin. Jos ei jämäpaperi riitä kaikkiin kortteihin, niin leikkaa se tasaväkisesti sen verran pieneksi, että saat siitä suikaleen jokaiseen. Se on mun vinkki jämäpaperiaskarteluun. Kukaan ei paljastamatta arvaa, että siinä on kaikki paperi mitä käytettävissäsi on ylipäätään ollut.
 
 
---------------------------------------------------
 
Kiitos vierailusta.
Mukavaa jos jaksoit lukea tänne saakka.
Olisi ihaninta, jos jättäisit kommentin, ja ehkä jonkin sanasen mielipiteen muodossa.
 
 
 
love, Pia

1 kommentti:

Minna Enqvist kirjoitti...

Sä olet kyllä huisi ajoissa liikenteessä! Wau!