perjantai 13. maaliskuuta 2015

Koru 60v lahjaksi naapurille

Eräänä perjantai-iltana päätettiin naapurissa asuvan ystävän kanssa viettää aikaa koruaskartelun merkeissä. Samana viikonloppuna yhteinen naapurimme täyttäisi 60v. joten näppärästi tuumasimme että teemme tälle lahjaksi jonkin ihanan kaulakorun.

Korussa on yhteensä neljä erimittaista nauhaa, 
joihin on pujotettu vuorotellen nappi ja neljä pientä siemenhelmeä. 


Tässä kuvassa näkyy kahdeksikko korulinkki,
jota käytin -oletetusta poiketen- poikittain,
niin että kaikki neljä nappinauhaa tulivat
yhteen lenkeistä ja kahdella välirenkaalla
kiinnitin ketjun korulinkkiin.




Innostuin kuvaamaan korua hiukan erilaisissa paikoissa, kun ulkonakin niin kivasti aurinko paisteli.







Tällaisen, syksyllä korttitalkoissa Eurajoella tekemäni kortin laitoin pakettiin, jonka paketoin kortin taustalla näkyvään kullanväriseen paperiin. Ja vieressä korttiin kirjoittamani värssy.




Pia

2 kommenttia:

Hilmukka kirjoitti...

Voi herranjestas, täällähän oli vaikka ja mitä ihania päivityksiä! Oot kyllä taitava, noi keramiikkajututkin on mielettömiä. :)

Ihan erityisen ihana kuva on tuo, missä nappikaulakorusta tulee varjot noihin lautoihin. Koru näyttää tosi runsaalta varjojen ansiosta. :D

Pia - Piipero kirjoitti...

Kiitos Hilmukka! <3
Ihanaa että äkillinen postausinto ilahdutti suakin! :)

Keramiikkajuttuja on luvassa vielä lisääkin mutta täytyy tasoittaa ettei kenellekään käy kyllästyminen. Vaikka eihän siitä siltikään tiedä.

Kiitos myös kuvakehuista. Laudat on meidän terassin puupenkin istuin. Sitä kun ei talveksi olla piiloon viety, ja vielä oli aika talvista noiden kuvaamishetkellä. ^_^